Tämäо 20-osainen julkaisu pyrkii antamaan mahdollisimman täydellisen kuvan eräästä musiikkikulttuurin omintakeisesta ilmiöstä: 1800-luvun ja 1900-luvun alun venäläisestä maallisesta a cappella -kuoromusiikista.
— Antologiaan on valittu 20 säveltäjää, joilla oli erityisen suuri merkitys kyseisen musiikinlajin muodostumisessa. Antologiaan sisältyvät julkaisut on lueteltu kansisivun sisälehdellä. Julkaisut on järjestetty aikajärjestykseen.
— Kunkin julkaisun alussa on tutkimustietoon perustuva artikkeli kyseisen säveltäjän kuoromusiikkituotannosta. Yhdessä artikkelit muodostavat venäläisen kuoromusiikin historian.
— Seuraavana on nuottimateriaali. Antologian arvo ja ainutlaatuisuus on siinä, että se kattaa KAIKKI kyseisen säveltäjän kirjoittamat kuorosävellykset, myös ne, joita ei vallankumousta edeltävien aikojen jälkeen ole julkaisu uudelleen ja jopa ne, joita ei milloinkaan ole julkaistu.
— Liitteessä esitetään alkuperäisessä muodossa kaikki runot, joihin musiikki on kirjoitettu.
— Lisäksi kuhunkin Antologian osaan on liitetty CD, jolla on kaikki kuoroteokset laulettuina. Äänitteellä laulaa N.N.Kornevin kuoro.
Antologia tavoittelee mahdollisimman täysipainoista esitystä kunkin säveltäjän kuoromusiikista. Osin on tavoitteena myös tuoda esille unohdettua kuoromusiikkia ja unohdettuja kuorosäveltäjiä. Sellaisten nimien kuin Dargomyšski, Tshaikovski, Kalinnikov, Tanejev, ohella löytyy nimiä, joiden kuoromusiikki on lähes tuntematonta tai vain vähän tunnettua: Rubinstein, Napravnik, Tšerepnin, Koehnemann, Antsev, Bulitšev, jne.
Arkkitehtuurissa tunnetaan sellaisen käsite kuin kadunvarsirakentaminen – tiiviisti toisissaan kiinni olevat asuintalot, joiden julkisivut tavallaan muodostavat kaupungin kasvot. Muistellaanpa vaikka Pietarin Mohovaja-katua, Litejnyj prospektia, kolmea Podjadtšeskaja-katua, Puškarskaja-katua. Talot niiden varrella ovat vaikuttavan näköisiä, vankkarakenteisia, ja ne tuottivat aikoinaan omistajilleen hyvät vuokratulot. Ne herättävät ihastusta kadulla kulkijoissa. Kauniissa taloissa näkyy arkkitehdin ammattitaito, vaikkemme tietäisikään arkkitehdin nimeä. Niiden joukossa on vaatimattomia rakennuksia, joissa toistuvat jo aiemmin moneen otteeseen käytetyt motiivit, mutta tavataan myös todellisia aarteita, joista pystyy lukemaan arkkitehdin yksilöllisen kädenjäljen. Kaupungin ilmapiirin voi aistia katsellessaan tällaista taloriviä, jolla on oma käsiala, oma stilistiikka.
Sama pätee musiikkiin. Jos kuulija haluaa muodostaa käsityksen tietystä historiallisesta kaudesta tai tietyn musiikkigenren kehitystiestä, ei riitä, että käsitys perustetaan ainoastaan valittujen, kaikkein tunnetuimpien säveltäjien teoksiin. On tiedettävä myös, mitä muut kauden säveltäjät ovat luoneet.
Voisikin sanoa, että huomauttava osa ennen vallankumousta Venäjällä sävelletystä kuoromusiikista on tällainen hyvin rakennettu, vankka kadunvarren talorivi.
Sellaisten säveltäjien työt kuin Napravnik, Tšerepnin, Koehnemann ja Antsev, jotka jo mainitsin, ja myös sellaisten, jotka eivät Antologiaan mahtuneet (kuten Akimenko, Blarenberg, V.А. Zolotarjev, Lisovskij, Kazatšenko) ovat ilmeisen kiinnostavia. Ennen kaikkea historiallisessa mielessä, koska niissä ilmenevät aikakauden esteettiset näkemykset, maku ja esityskulttuurin taso. Kaiken lisäksi ajan stilistiset tendenssit saattavat jossakin mielessä heijastua näiden säveltäjien töihin jopa selkeämmin kuin ”valtavirtaa” (ajan varsinaisia merkkipaaluja) edustavien säveltäjien tuotantoon.
Monet näistä säveltäjistä olivat myös varsin mielenkiintoisia persoonallisuuksia. Koehnemaan oli huomattava pianisti, joka säesti Šaljapinia ja matkusteli tämän kanssa ympäri maailmaa. Duetossa yhdistyi kahden huiman muusikon osaaminen. Kastalski oli hengellisen kuoromusiikin merkkihenkilöitä, tutkija Nikolski oli kuorotaiteen syvällinen tuntija. On mielenkiintoista tutustua kaikkien näiden säveltäjien kuorotuotantoon.
Mitä tulee taiteelliseen arvoon, on Antologiassa mukana runsaasti teoksia, jotka lähestyvät sitä, mitä ymmärrämme ”kuoromusiikin klassikoilla” ja luonnollisesti myös heikompia, vaatimattomia kappaleita, jotka eivät erotu massasta omintakeisuudellaan.
Kaikissa Antologian teoksissa on kuitenkin piirteitä, joita ei sovi vähätellä; myös nämä teokset ansaitsevat tulla kuulluiksi eivätkä jäädä unholaan. Tällainen piirre on esimerkiksi a cappella -kuorotekniikan erinomainen sävellysosaaminen. Monet säveltäjät olivat käytännön ihmisiä, jotka työskentelivät kuoron kanssa ja tunsivat kuoron äänien mahdollisuudet, ymmärsivät tämän instrumentin äänen luonnetta. Kuorosäveltämisen näkökulmasta katsottuna teokset osoittavat todellista mestaruutta. Niissä erottuvat hieno äänenkuljetus, tekstin onnistunut käyttö, mestarillinen ja tasapainoinen äänten yhteissointujen rakentaminen. Niissä säveltäjä suhtautuu ihmisääneen ’apparaattina’ hyvin varovaisesti.
Vielä yksi seikka. Kukin näistä nyt jo unohdetuista säveltäjistä oli mukana maallisen a cappella -repertuaarin luomisen jalossa tehtävässä. Tuomalla mukaan jotain omaansa kukin heistä rikastutti genrea ja samalla vakiinnutti muodostuneita perinteitä. Jokainen heistä jätti jälkensä venäläisen maallisen a cappella -kuoromusiikin luomisprosessiin.